lauantai 2. lokakuuta 2010

Pinkin valtakunta



Espoon Emma-museossa on aina kiinnostavaa nähtävää. Saastamoisen kokoelma jo itsessään on loistava ja versatiileihin tiloihin viisaasti sijoitettu. Parhaillaan vaihtuvien näyttelyjen tiloissa on hieno kiinalaisten silkkien kokoelma ja Jorma Purasen sibeliaanisia suomikuvia. Viehättävä ja erityisesti lapsia luokseen kutsuva on sarjakuvataiteilija Katja Tukiaisen kuville omistettu Ilme-paja. Kiinnostava on myös kollega Juba Tuomolan Viivi ja Wagner -kokoelma.
Weegee-talon tarjonnasta on mainittava edelleen KAMUn jäämies Ötzistä kertova kansainvälinen kiertonäyttely ja Lelumuseon iki-ihana pienoisrautatie.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kesän kuumaa


Kuuran kukille kyytiä! Kaikkien aikojen heinäkuu ja viikosta toiseen jatkuvat helteet vievät ajatukset Välimeren tuolle puolen ja haaveisiimme jatkuvan kasvun ideologian ja oravanpyörärytmimme viemisestä Afrikkaankin.

Taivaalta posottavan energian vastapainoksi käytämme kaikkialla kylmä- ja viilennyslaitteita täysin palkein - tämä ei liene kovin ilmastoystävällinen vaihtoehto.

Ehkäpä olisi elähdytettävä muinaisia siedätystaitoja ja sopeutumista muuttuneisiin olosuhteisiin? Ajoissa.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Talven kukkia


Häkellyttävän runsasluminen ja kylmä tammikuun alku on tuonut mieleen menneet ajat. Talvisodan alkamisen muistopäivänä viime marraskuussa kauhistelin kertomuksia yli -30 asteen pakkasista rintamaolosuhteissa.

Vuodenaikoineen, valon ja lämpötilan vaihteluineen pohjoiset asuinsijamme ovat ainutlaatuisia. Vaikka uutiset eivät ole viime aikoina olleet omiaan lisäämään luottamusta tulevaisuuteen, huominen on ainoa näköalamme, tämä päivä vain ohikiitävä hetki.