sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Meri-Rastila kukoistukseen


Helsingin designpääkaupunkivuoden 2012 pääteema on: Tehdään yhdessä parempi kaupunki.
Meri-Rastila on osa Vuosaarta. Se rakennettiin ja asutettiin pääosin 1990-luvun alussa. Vihreä ja merellinen ympäristö ja matala talokanta tekevät siitä lapsiystävällisen. Siitä on vähitellen muodostunut yksi Helsingin monikulttuurisimmista kaupunginosista.
Rastilan metroasema otettiin käyttöön 1998. Metro tuo ja vie Meri-Rastilaan, mutta sen rakentaminen ei tuonut mukanaan uusia palveluja tai uusia sosiaalisia käytänteitä. Näiden puute tekee alueesta alttiin eristäytymiselle ja muuttumiselle nukkumalähiöksi.
Syksyn aikana on käynnistynyt OURCITY-toimintaohjelma, joka pyrkii yhdessä alueen asukkaiden ja yrittäjien kanssa tekemään Meri-Rastilasta yhteisöllisemmän ja elävämmän, entistä paremman osan Helsinkiä.